Hymyilevän motoristin kevätpäivä 2013

Noniin, vihdoin pääsee päivittämään sivua ja asian kimppuun..

Olin ostanut minulle uuden fillarin ja tätä kevään tapahtumaa odotin vesi kielellä, kuten aikaisempina vuosinakin..
Synkkiä varjoja heitti kuitenkin ilmaan tämä aatun tekele, kun se EDELLEEN päätti sammua silloin kuin huvitti.
Noh... positiivisella mielellä matkaan, koska Suomen kamaralla apua saa, jos tarvetta on. Motoristi jeesaa motoristia, sehän se motto on vai mitä!
Jos ei muuta, niin neuvoa, mistä saa kaljakeissin pahimpaan ketutukseen.

Se jaaritteluista, matkan vaiheisiin...
JO alkumatkasta kävi selväksi, että kauppias oli hyppinyt pyörän ympärillä usean päivän ajan vain helistin kourassa.
Tää aatun kosto ei vain toiminut, vaan päätti ottaa mallikkaan saksanseisojan asennon jo Järvelän kohdalla.
Siinä sitten poltin ensin parit "nortit" ja sitten kun pumppu tasaantui, kehtasin soittaa soittaa myyjälle ilman kiukun tuomaa falsettia.
Vehjeksen piti olla ehjä, mutta kaikki vaivat olivat tallella. Noh.. me bemaristit emme tästä lannistu (heilahdus käsi).

Suunnistin Lahteen, jossa tapasin tynkäporukan toisen osallistujan: Harrin, jonka kanssa koitimme pitää bemarien mainetta yllä ylväästi ryhdissä kaahaten. Harri oli keksinyt tahattomasti hyvän moton reissulle:
" ketjujen laahaavaa ääntä emme suvaitse!"



Alun suunnitelmien mukaan, meitä piti olla "viivalla" neljä motoristia, mutta minkäs teet... Aikuisten realiteetti kun hyökkää peliin, mielikuvat "Evan MC&CO" tyyliset reissut jäävät taakse.

Kahden koplalla suuntasimme Harrin mökille päin.
Velipoika Janne yhytti meidät yllättäen kesken matkaa ja iltaa vietettiin kolmistaan. Tämä oli mukava yllätys!
Hänen oli kuitenkin valitettavasti lähdettävä aamulla töihin, joten illalla oli heitettävä hyvästit yhdelle motoristille.


Tuhdin aamupalan jälkeen aloitimme valmistelut, kohti paraatia.
Harrilla on mökki puolivälissä Lahti-Jyväskylä akselia, josta on hyvä pyyhkäistä tälle pelipaikalle.

Ajelimme minulle outoja, mutta hyviä mutkateitä pitkin kohti Jyväskylän ravirataa.
Teillä 314/612 ja 610 alkoi olla jo sen verta motoristien luomaa jonon tynkää, että fiiliksiin päästin.
Järjestäjät olivat hoitaneet homman pallikkaasti ja ilman mitää kommervenkkejä saatiin rautahevot omaan kohtaan, josta aikanaan sitten paraatiin päräytetään.

Meillä oli rapiat 2 tuntia aikaa tallustella ympäriinsä ja ahtaa kitusiin maggaraa.. näin moni muukin paraatin osallistuja ansiokkaasti teki ja samalla antoi tukensa paikallisille.

Letka-ajon jälkeen oli aika katsella fillareita..
Tää pyörä oli jostain piintynyt verkkokalvoille ja olihan siitä näpsäistävä kuva.
Oisko tää ollut viime vuoden pystymettässä!?
Joka tapauksessa... rispektiä moisella aparaatilla ajelu ansaitsee... jos ei muuten, niin ainakin tällaiselta kermaperseeltä. :D

Joku rokkibändi koitti heittää rokkenrollin ikivihreitä,  mutta jostain syystä jengiä ei oikein sytyttänyt.
Harrin kanssa tuumailtiin, että paikalla oli enemmän evoluution aiheuttamia klanipäitä, kuin muotioikusta näin tehneitä.. Liekkö siinä syy pään vatkaajien vähyyteen?.. Ei soinut The Shadow, tai jotain vastaavaa historiasta kaivettua.

Meillä oli ajatuksena ajella takaisn mökille, mutkateiden kautta.
Nyt en ole ihan varma, järjestiö Harri mulle kepposen, vai oliko hän aidosti hämmästynyt tästä näystä! :D

Kun tän "ukon" ensi kerran rekisteröin harmaisiin aivosoluihin, mun oli pakko ottaa pari askelta taaksepäin. Mielessä mietin, että " Ei perkele!", ennenkuin tajusin tän olevan vain nukke. :D
Ohi ajaessa tätä ei näe, vaan on oikeasti heitettävä tien sivuun... kuka tietää, mikä silta?

Sama paikka, hieman loitompaa...

Saksan seisoja ja vinttikoira..
Tältä se tuntui puikoissa.











Illalla otettiin sitten grillattiin safkaa, saunottiin ja juotiin itsemme miellyttäviksi.. siitä ei kuvia, mikä saattaa olla helpotus.
Yksi tilanne jäi mieleen, kun ukkosrintama löi päälle ja saunasta tuhannen päissään rynnättiin pihalle taivasta ihastelemaan.
Se joka on ympäri kännissä, yöllisessä kevään ekassa ukkosmyrskyssä munasillaan saunasta pihalla juosseena, voi vain sen kaikki-voipaisuuden ja pienuuden tunteen tietää, mikä moisessa tilanteessa mielessä pyörii. Itselle jäi fiilis, "vittu, tää on elämää"! :D
Siinä ei arki paina mieltä...

Sunnuntaina Harri näytti tän Lahdessa olevan prätkämuseon.
Tuona aikana oli Jarno Saarinen teema esillä ja ämyreistä, sekä toosasta tuli asiaan liittyvää matskua.
Leski oli myös paikalla jakamassa nimmareita...

Kuvaa toisesta suunnasta..
Häpeäkseni täytyy muuten tunnustaa, etten todellakaan tunnistanut tämän moottoriurheilusankarin leskeä.. Moniko tunnistaa?!









Yhteenvetona:

Reissu oli hyvä, vaikka meitä lopulta kohti Jyväskylää lähtikin matkaan vain kaksi.
Toivottavasti ensi vuonna saadaan pidempi, oma letka aikaiseksi.
Mukavaa oli ja kiitos Harri näin netin välitykselläkin vieraanvaraisuudesta! :)