lauantai 13. syyskuuta 2014

Skootteri-wanhus kiukuttelee.

Olen nyt ajanut tällä pienellä skootterilla jo 3000km ja nyt starttimoottori ei halua olla enää pelissä mukana.
Tutkin tietysti ensin akun, sitten releen ja kaikki tuntuvat olevan kunnossa.
Täytyy talvella viimeistään tutkia asiaa, kun peli on ansaitulla talvilevolla tallin kätköissä. Onneksi on tuo kiksi, jolla peli lähtee heti ekasta polkaisusta nöyrästi käyntiin.
Kohtuullisesti tuo on mua jo kuljettanut eteenpäin, verraten sen ikään. Laatu peli voisi sanoa.

Isompaa peliä tekee kovasti mieli ja olenkin tässä seurannut kovasti kurapyöräfoorumin tapahtumia ja juttuja.
Huomasin siellä olevan keskustelun, jossa uumoiltiin uuden Africa Twinin esiin marssia ja tätä seurasin herkeämättä.
Tämä legendaarinen pyörä on sellainen, jollainen olisi mukava omistaa. Kerran olenkin päässyt sellaisella ajamaan, eikä pahaa sanottavaa tästä jäänyt.
Mitä nyt hieman täristää ja iso 21" etunen hieman teki ajosta kulmikasta asfaltilla. Toki tämän pelin puolustukseksi on sanottava, ettei se ole kotonaan assulla.

Joka tapauksessa... Media laittoi turhaa toivetta kehiin ja Japanin pojat toivatkin markkinoille päivitetyn crosstourerin asfalttia nielemään.
Kurapojat joutuvat siis edelleen harsimaan kasaan vanhat pyöränsä ja pyyhkimään silmäkulmista valtoimenaan valuvat katkerat kyyneleet, jotka markkinavoimat saivat vuotamaan.

Kuten yllä olevasta kirjoituksesta huomaa, en ole vieläkään päässyt eroon moottoripyöristä.... minkäs teet!? :D