Lähdimme matkaan uuden karhealla Honda Pan Europeanilla, eli pyörän suhteen ei pitäisi tulla ongelmia!
Suunnitelmissa oli käydä katsomassa (linkit):
- Linderhof
- Passo Stelvio
Pyörä alkaa olla pakattu ja viimeisiä tarkisteluja ennen matkaan lähtöä.
Ja mahan pohja täynnä perhosia..
Kaikki valmiina lähtöön.
Siljan jonossa.
Homma käy näppäristi, kun kyytiläinen ojentelee liput ja laput..
Porukkaa odottelemassa laivaan pääsyä.
Tästä eteenpäin olikin sitten sateista, syvälle Saksaan asti.
Meitin kippo.
Päätettiin mennä Ruotsiin Silja Europalla, toiveena rauhallisempi ja hiljaisempi yö.
Oikeastaan se olisi ollut se ja sama, koska uni ei tullut silmään.
Laivalta säntäsin parin suomalaisen motoristin perään, jotka olivat ajamassa aluksi samaan suuntaan..
Näin ulkomaan noviisit pääsivät sujuvasti ulos tukholmasta.
Harmaata, harmaata.. vettä roiski välillä oikein urakalla. Muutamien siltojen alle oli kerääntynyt moottoripyöräilijöitä sadetta pitämään, mutta me malttamattomana (tai minä) jatkettiin eteenpäin.
Helsingborgin lautalle menossa.
Lautalle ajoa..
Tämä "kansimies" jopa hymyili, oisko ollut palkkapäivä?
Lauttamatka oli todella lyhyt, kun vastaranta näkyi näin selvästi.
Mikäs sen mukavampaa, kuin tulla outoon maahan ja todeta, että navi on ottanut itteensä Ruotsin vesisateessa.. Garminin prätkäversion piti olla roiskevesitiivis.
Ei auttanut muu, kuin suunnistaa keskustaan ja etsiä käsiin parempaa paperikarttaa.
Olin printannut etukäteen jo kartan ja muistilapulle raapustanut tiekirjan. Ikävä vain, että juuri tällöin oli menossa mittava korjaustyö ja lähes kaikki opasteet olivat maassa.
Kysyimme suunnan huoltoaseman myyjältä ja hän neuvoi meidät väärään suuntaan, ensin myytyään hyödyttömän kartan. Jes! Aloin pitämään tanskalaisista, koko sydämmestäni.
Onneksi yksi avulias paikallinen opasti meidät tietyöviidakosta ulos kohti isoa belttiä! Viha rakkaus-suhde tanskalaisia kohtaan 1-1!
Mieleen painunut turistiystävällinen huoltis.
Huomaa sauvakävelijät! Eikö missään saa olla rauhassa näiltä?
Hauskin paikka muuten missä olen törmännyt näihin sauvakävelijöihin, on stokkan tavaratalo.
Mummeli tuli vastaan käytävällä Konos/Essayah-tyyliin sauvat töpöttäen maahan tahtia, kuin paraatissa konsanaan.
Sauvakävelyn kieltävä merkki pitäisi laittaa tavaratalojen oviin, kun ei muuten järki leikkaa! noniin... takaisin moottoripyöräilyyn.
Haahuilua kööpenhaminassa.
Nyt rupeaa näyttämään lupaavalta, tietullit edessä!
Yes, Ison-Beltin sillalla ollaan!
Ihan vaikuttavan kokoinen, täytyy myöntää.
Aurinko alkaa painua mailleen ja olisi aika etsiä eka yöpymispaikka. Eihän sitä olla ajettukaan vielä paljoa...
No suunnistettiin sitten suoraan hampurin alapuolelle yön pimeydessä, ilman karttaa ja navia. Löysimme lopulta yhden huoltis/majatalon, jossa virnuileva majatalon emäntä oli meitä vastassa. Hän rääkäisi meille kovan 80 euron hinnan päin naama niin, että unihiekat meinasi haihtua.
Kertoili toki maittavan aamiaisen kuuluvan hintaan, säestäen perään, että ulos olisi huoneesta tultava klo 8:00.. noo onneksi kello oli vasta 02:00. ...Olin liian väsynyt kieltäytymään, koska ajaminen olisi ollut itsemurhaa....
Aamiainen koitti ja edessä oli uusi yllätys, tämän henkeäsalpaavaan tarjonnan edessä:
Aamiainen oli tyyliin 1 kuppi kahvia, 1 sämpylä, 1 juusto siivu, 1 mehu ja kaiken päälle 1 voinappi käteen ojennettuna. Kaikki laskettiin ja käsien liikkeitä seurattiin, ettei vain ota liikaa.. teki mieli työntää se voinappi ja sämpylä tämän kotkan sinne, minne aurinko ei paista. .. nälissäni päätin kuitenkin sen ihan itse syödä.
Tapahtui tällä paikalla jotain hyvääkin! Pihalle kurvasi tankkaamaan pari suomalaista karavaanaria ja minä heidän pakeille juoksemaan, sekä tietä kysymään. Kertoilin murheellisena heille, että navi on pipi, eikä huoltoasemalta löydy kuuskulma-avaimia, joilla olisin saanut navin auki. Heiltä moiset harvinaiset työkalut löytyivät ja navin näyttö, sekä minun naama kirkastuivat samaa tahtia! Kiitos heille.
Mammalle lohduttelin, että tämä alku koettelemus
muuttuu tulevaisuudessa huvittavaksi kommellukseksi.. ja näin kävi.
Maisemat alkoivat muuttua aavoiksi peltoaukeiksi, joissa risteili puiden varjostamia teitä.
Talotkin alkoivat näyttää erilaisilta.
Jännästi heillä menee nämä kylät. Ensin aavaa pitkä tovi, sitten kuin tyhjästä pieni kylä ja taas aavaa. Tai no, onhan meilläkin vastaavasti: metsää pitkä tovi, pikkukylä ja taas metsää. :)
Kaiken tän jännän aavan jälkeen, saavuttiin hieman mäkisempään ja mutkaisempaan maastoon, mikä paljastui Harz vuoristoksi. Mukavaa harjoittelua alppeja ajatellen!
Söimme hitusen ja huilasimme hetken, kuvassa olevassa paikassa.
Näkymää terassilta.
Kevyen lounaan jälkeen jaksoikin taas hitusen innostua kurveista, eikä mammakaan näemmä pelännyt (tai osannut pelätä), kun kuvia samalla räpsi.
Hetken näytti siltä, kuin oltaisiin saavuttu porvooseen!
Tällä kertaa päätimme jäädä yöksi hyvissä ajoin ja löysimme tällaisen pienen ja idyllisen majatalon.
Huoneesta löytyi kaikki, mitä matkamies tarvitsee. Kaikki huonekalut olivat tehty täydestä puusta ja ne sopivat hyvin majatalon ilmeeseen.
Ja seinille oli käsin maalattu kukkakuvioita signeerauksin.
Kiva idea, varsinkin jos osaa maalata muutakin kuin tageja.
Talon isäntä pakotti minut laittamaan pyöräni hänen avomersun viereen turvaan yöksi. En pannut hanttiin..
Kunnon lähiö-kompleksi, keskellä ei mitään.
Olimme varanneet etukäteen tukikohdan pienestä kylästä nimeltä Oberammergau, jonne saavuimme päivän etuajassa.. Jouduimme yöpymään ensimmäisen yön tässä viihtyisässä hotellissa.
Ollaan jo valmiiksi pirun korkealla alpeilla ja silti edessä siintävät töppyrät, ovat huikea näky livenä!
Tässä sitten se meitin tukikohta.
Alakerta oli meidän käytössä ja hinta vaivaiset 40 euroa vuorokausi.
Herttainen vanha emäntä vielä pesi meidän paidat, yms. ja toi viikattuna oven taakse aamulla.
100+ paikka.
Olkkari, jonne emäntä oli laittanut paikallisten nähtävyyksien esitteet sohvapöydälle.
Netti muuten kuului myös hintaan!
Makkari.
Kylppäri ammeella
Ja keittiö kaikkine tykötarpeineen. Vain astianpesukone puuttui!
Antaisko siitä miinuksen majoitukselle? ... no ei todellakaan! Kaikki oli paremmin, kuin hyvin.
Linderhof
Puutarhaa..
Hauskasti tehty kaarihässäkkä, mikä kiersi yläpihalle.
Taisi tämän paikan isäntä olla hullumpi kuin Michael Jakson, kun oli tällaisen keinoluolan lampeineen pykänny.
Palvelijat olivat kyydittäneet ukkoa tällä joutsen purkilla ympäri lampea, samalla oopperan raikaessa livenä.
Ylhäällä oli tällainen alppijärvi, jossa ukkonen kuuleman mukaan kerää aina voimiaan kesällä, keskipäivän purkaukseensa.
Jännä ilmiö ja se perhana toisti tapahtuman joka päivä, kun paikalla oltiin.
Välillä paukkui oikein huolella!
Arvatkaas mikä se siellä edessä siintää?
No Stelvion Passopa hyvinkin!
On se jylhää.. tien ja vuoren välissä karmea pudotus.
Itseä alkoi jo välillä hirvittämään, kun suojana oli vain tuollainen kuvassa oleva "aita". Ilmeisesti se varmistaa, että pyörän päältä lennät pitkälle ja eikä näin kituvia jää yhteiskunnan kontolle?!
Mamma ei tämän lähemmäs reunaa mennyt, oli pudotus sen verta paha.
Minua alkoi tässä vaiheessa mietityttämään, entä jos hälle iskee paniikki kurvissa. Se on menoa se.
Tässä ollaan levähdyspaikalla hyperventiloimassa, kaamean ketutuksen kourissa.
Tuli heitettyä pyörä nutulleen yhdessä kurvissa, kun eteen tuli ylhäältä auto. Ei riittänyt pohkeessa paukku pitämään pannaria pystyssä, kun jalat vihdoin koskettivat asfalttia. Jalat olivat suoraan kuopan päällä, eikä tuo pannari ole kovin kepeä kallellaan. Ennätin karjua mammalle, että kohta kaatuu.
Minä ja mamma, sekä pyörä ok. kippaus oli 0km/h vauhdista.
Se mikä siinä kylellään köllötellessä jäi mieleen, että kurvi oli täynnä kahvan palasia. :) Ihme asioita sitä jääkin takaraivoon.
Siellä se tie luikertelee alas, kohti laaksoa.
Pakko oli yrittää edes irvistyksen sekaisesti hymyillä, vaikka kaato vielä harmitti.
Italian puolta olikin sitten mukava lasketella alas, kun loiva mäki jatkui ja jatkui.
Fiilis ajamiseen oli tullut takaisin!
Tää on sitä helpompaa ja loivempaa Italian puolta, ihan tosi!
Tie mutkitteli kivasti patorakennelman päällä, jossa toinen puoli näytti tältä...
Ja toinen, tältä.
Tässä ollaan pureutumassa syvemmälle ja syvemmälle alppien alle. En kuollaksenikaan enää muista kuinka pitkä tämä tunneli on, mutta sen muistan että se ON pitkä!
Seuraava kerran näimme valoa Sveitsin puolella.
Edittiä...
Sattuman kautta löysin ADV-foorumilta topicin, josta löysin tunnelille nimen!
Se on: Tunnel Munt La Schera.
Seuraavana päivänä oli ohjelmassa kiinteistömaailman aspi-asuntoesittely Walt Disneyn kopioimassa linnassa ja seuraavaksi isukin, sekä äiteen torpassa, viereisellä kukkulalla.
Pojan murju, vanhempien kämpästä kuvattuna.
On se vaikuttavan kokoinen päältä ja sisältä!
Sisällä ei saanut kuvat ja jos kuvasi, se tiesi matkaa korvasta ulos.
Opas sattui olemaan vannoutunut motoristi ja oli kovin pettyneen oloinen, kun en ajanutkaan BMW:llä.
Hällä oli kuulemma vanha vehjes projektina.. ja vaikutti pirun ylpeältä siitä. Minä yritin parhaani mukaan kuunnella hänen selostustaan BMW moottoripyöristä, kun kiertelimme linnaa! heh heh.. Mielessäni ajattelin, saakohan hän provikkaa bemarilta varaosien muodossa ja odottaako meitä ulkona myyntiedustaja koeajopyörän kanssa?
Edustajaa ei näkynyt, mutta mieleen painui tämä pieni viiksekäs mies ja satulinna (ei se espoonkeskuksessa!).
Kuvaa sisäpihalta.
Vanhempien linna on hitusen arkisempi markiiseineen päivineen, mutta vaikuttava silti sisältä.
Ja kuvata ei saanut täälläkään...
Matkalla majapaikalle, jo tutuksi tullut alppijärvi näytti värinsä.
Olisiko tämä korkeimmalla paikalla oleva pursiseura satamineen maailmassa? Mene ja tiedä...
Kotkanpesän entranssi.
Tänne pääsee mukavasti bussilla ja jottei matka kävisi tylsäksi, kuski pitää huolen, ettei silmä luppase.
Hullut ajavat kuin koneet, minuutti aikataululla... myöhästymistä ei suvaita. Liekkö Aatun taikaa vielä hitusen kukkulalla?
Mökistä oli tehty kahvila, jossa ei ole mitään vanhaan viittaavaa. Eivät halua kuulemma tästä pyhäinvaelluspaikkaa ääriryhmille..
Ylhäällä oli vaikuttavat näkymät ja risti, vanhojen kaiveluun.
Ylös vievä hissi oli päällystetty käsittääkseni kiillotetuilla kuparilevyillä? Jostain syystä kiiltävä kupari toi mieleen jotain ihan muuta..
Hissille vievä käytävä alhaalla..
Sitten olikin jo aika hyvästellä vieraanvarainen emäntä ja aloittaa kotimatka.
Pysähdyttiin katsomaan taivaanrantaa... säästä vaikuttaa tulevan saman kaltainen kuin alpeille mennessä, eli vettä tiedossa.
Aikaa kun vielä oli, kävimme kuvaamassa Tanskan patsaita, yms.
Missähän ne paremmat kuvat tästä merenneidosta mahtavat olla?
Aurinko tuli melkein avittamaan kuvausta.. ympärillä oli synkät sadepilvet, paitsi tässä yhdessä kohdassa ja valo oli lähes lankeamassa oikeaan suuntaan.
Kuvaa sivulta (kyttäyspaikalta) havainnollistamaan..
Samaan suuntaan huolestuneena patsas tähyilee meidän kanssa... ei hyvältä näytä.
Tanskalaista katto-muotia.
Kunhan ilmasto lämpenee ja taifuunin tyyliset tuulet tulevat pohjolaan, niin tässäkin torpassa on peltikatto.
Vanha kohtaa uutta.
Kiemurreltiin Tanska-Ruotsi lautalle rantoja pitkin, jonne oli pykätty kohtuu komeita mökkejä.
Riittääköhän edes 7 oikein lotossa näihin?
Vielä viimeiset turisti-rysät Ruotsissa, ennen laivalle menoa.
Jonotusta laivaan ja kotiin.
Fiilis oli jo korkealla päästä kotiin, kun takana oli jo kohtuulliset kilometrit, tiukalla aikataululla.
Hermo kuitenkin lepäsi ja matka on hyvässä muistissa parinkin vuoden jälkeen, jolloin tämän tarinan matkasta lyhyesti väkersin.
Tätä matkaa kootessa pakettiin, olen elänyt reissun uudestaan tuhansien kuvien kanssa. Ei muuten helpota yhtään matkakuumetta ja mielipahaa siitä, että talvi on vasta edessä!
Miksi digikamerat, yms. ovat keksitty näin myöhään... aikaisemmat reissut ovat vain hataria muistoja mielessä, joista ei ole kuvia näitä muistikuvia vahvistamaan.
ps. En laittanut kuviin "vesileimoja", eikä se tarkoita sitä, että niitä saa luvatta käyttää!! Luvan saa toki kysymällä...
- Passo Stelvio
Ja mahan pohja täynnä perhosia..
Tästä eteenpäin olikin sitten sateista, syvälle Saksaan asti.
Päätettiin mennä Ruotsiin Silja Europalla, toiveena rauhallisempi ja hiljaisempi yö.
Oikeastaan se olisi ollut se ja sama, koska uni ei tullut silmään.
Näin ulkomaan noviisit pääsivät sujuvasti ulos tukholmasta.
Tämä "kansimies" jopa hymyili, oisko ollut palkkapäivä?
Olin printannut etukäteen jo kartan ja muistilapulle raapustanut tiekirjan. Ikävä vain, että juuri tällöin oli menossa mittava korjaustyö ja lähes kaikki opasteet olivat maassa.
Kysyimme suunnan huoltoaseman myyjältä ja hän neuvoi meidät väärään suuntaan, ensin myytyään hyödyttömän kartan. Jes! Aloin pitämään tanskalaisista, koko sydämmestäni.
Onneksi yksi avulias paikallinen opasti meidät tietyöviidakosta ulos kohti isoa belttiä! Viha rakkaus-suhde tanskalaisia kohtaan 1-1!
Huomaa sauvakävelijät! Eikö missään saa olla rauhassa näiltä?
Hauskin paikka muuten missä olen törmännyt näihin sauvakävelijöihin, on stokkan tavaratalo.
Mummeli tuli vastaan käytävällä Konos/Essayah-tyyliin sauvat töpöttäen maahan tahtia, kuin paraatissa konsanaan.
Sauvakävelyn kieltävä merkki pitäisi laittaa tavaratalojen oviin, kun ei muuten järki leikkaa! noniin... takaisin moottoripyöräilyyn.
Nyt rupeaa näyttämään lupaavalta, tietullit edessä!
Ihan vaikuttavan kokoinen, täytyy myöntää.
Kertoili toki maittavan aamiaisen kuuluvan hintaan, säestäen perään, että ulos olisi huoneesta tultava klo 8:00.. noo onneksi kello oli vasta 02:00. ...Olin liian väsynyt kieltäytymään, koska ajaminen olisi ollut itsemurhaa....
Aamiainen koitti ja edessä oli uusi yllätys, tämän henkeäsalpaavaan tarjonnan edessä:
Aamiainen oli tyyliin 1 kuppi kahvia, 1 sämpylä, 1 juusto siivu, 1 mehu ja kaiken päälle 1 voinappi käteen ojennettuna. Kaikki laskettiin ja käsien liikkeitä seurattiin, ettei vain ota liikaa.. teki mieli työntää se voinappi ja sämpylä tämän kotkan sinne, minne aurinko ei paista. .. nälissäni päätin kuitenkin sen ihan itse syödä.
Tapahtui tällä paikalla jotain hyvääkin! Pihalle kurvasi tankkaamaan pari suomalaista karavaanaria ja minä heidän pakeille juoksemaan, sekä tietä kysymään. Kertoilin murheellisena heille, että navi on pipi, eikä huoltoasemalta löydy kuuskulma-avaimia, joilla olisin saanut navin auki. Heiltä moiset harvinaiset työkalut löytyivät ja navin näyttö, sekä minun naama kirkastuivat samaa tahtia! Kiitos heille.
Mammalle lohduttelin, että tämä alku koettelemus
muuttuu tulevaisuudessa huvittavaksi kommellukseksi.. ja näin kävi.
Kiva idea, varsinkin jos osaa maalata muutakin kuin tageja.
Alakerta oli meidän käytössä ja hinta vaivaiset 40 euroa vuorokausi.
Herttainen vanha emäntä vielä pesi meidän paidat, yms. ja toi viikattuna oven taakse aamulla.
100+ paikka.
Netti muuten kuului myös hintaan!
Antaisko siitä miinuksen majoitukselle? ... no ei todellakaan! Kaikki oli paremmin, kuin hyvin.
Palvelijat olivat kyydittäneet ukkoa tällä joutsen purkilla ympäri lampea, samalla oopperan raikaessa livenä.
Jännä ilmiö ja se perhana toisti tapahtuman joka päivä, kun paikalla oltiin.
Välillä paukkui oikein huolella!
No Stelvion Passopa hyvinkin!
Minua alkoi tässä vaiheessa mietityttämään, entä jos hälle iskee paniikki kurvissa. Se on menoa se.
Tuli heitettyä pyörä nutulleen yhdessä kurvissa, kun eteen tuli ylhäältä auto. Ei riittänyt pohkeessa paukku pitämään pannaria pystyssä, kun jalat vihdoin koskettivat asfalttia. Jalat olivat suoraan kuopan päällä, eikä tuo pannari ole kovin kepeä kallellaan. Ennätin karjua mammalle, että kohta kaatuu.
Minä ja mamma, sekä pyörä ok. kippaus oli 0km/h vauhdista.
Se mikä siinä kylellään köllötellessä jäi mieleen, että kurvi oli täynnä kahvan palasia. :) Ihme asioita sitä jääkin takaraivoon.
Fiilis ajamiseen oli tullut takaisin!
Seuraava kerran näimme valoa Sveitsin puolella.
Edittiä...
Sattuman kautta löysin ADV-foorumilta topicin, josta löysin tunnelille nimen!
Se on: Tunnel Munt La Schera.
Sisällä ei saanut kuvat ja jos kuvasi, se tiesi matkaa korvasta ulos.
Opas sattui olemaan vannoutunut motoristi ja oli kovin pettyneen oloinen, kun en ajanutkaan BMW:llä.
Hällä oli kuulemma vanha vehjes projektina.. ja vaikutti pirun ylpeältä siitä. Minä yritin parhaani mukaan kuunnella hänen selostustaan BMW moottoripyöristä, kun kiertelimme linnaa! heh heh.. Mielessäni ajattelin, saakohan hän provikkaa bemarilta varaosien muodossa ja odottaako meitä ulkona myyntiedustaja koeajopyörän kanssa?
Edustajaa ei näkynyt, mutta mieleen painui tämä pieni viiksekäs mies ja satulinna (ei se espoonkeskuksessa!).
Ja kuvata ei saanut täälläkään...
Tänne pääsee mukavasti bussilla ja jottei matka kävisi tylsäksi, kuski pitää huolen, ettei silmä luppase.
Hullut ajavat kuin koneet, minuutti aikataululla... myöhästymistä ei suvaita. Liekkö Aatun taikaa vielä hitusen kukkulalla?
Pysähdyttiin katsomaan taivaanrantaa... säästä vaikuttaa tulevan saman kaltainen kuin alpeille mennessä, eli vettä tiedossa.
Kunhan ilmasto lämpenee ja taifuunin tyyliset tuulet tulevat pohjolaan, niin tässäkin torpassa on peltikatto.
Riittääköhän edes 7 oikein lotossa näihin?
Fiilis oli jo korkealla päästä kotiin, kun takana oli jo kohtuulliset kilometrit, tiukalla aikataululla.
Hermo kuitenkin lepäsi ja matka on hyvässä muistissa parinkin vuoden jälkeen, jolloin tämän tarinan matkasta lyhyesti väkersin.
Tätä matkaa kootessa pakettiin, olen elänyt reissun uudestaan tuhansien kuvien kanssa. Ei muuten helpota yhtään matkakuumetta ja mielipahaa siitä, että talvi on vasta edessä!
Miksi digikamerat, yms. ovat keksitty näin myöhään... aikaisemmat reissut ovat vain hataria muistoja mielessä, joista ei ole kuvia näitä muistikuvia vahvistamaan.
ps. En laittanut kuviin "vesileimoja", eikä se tarkoita sitä, että niitä saa luvatta käyttää!! Luvan saa toki kysymällä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti