sunnuntai 5. helmikuuta 2017

MP Messut 2017

Messuille tuli lähdettyä erittäin ristiriitaisin tuntein..
Mitään en ollut messuilta ostamassa, mutta ystävien tapaaminen ja äärimmäisen kovan taivuttelun tulos oli kääntänyt puntarin viisarin kohtaan: "mene perhana" ja näin periksi oli annettava, vaikka olin jo niin päättänyt olla messuille menemättä.

Siinä vaappuessa kohti sisäänkäyntiä, ohitin tämän:

Vaikken mikään taistolainen olekaan, niin lähes hikikarpaloita ahdistavan fiiliksen tuo merkki loi nahalle.
Se jos mikä toi muiston siitä ajasta, jolloin motoristeja oli paljon vähemmän ja yhteenkuuluvuus oli julmetusti syvempää kuin tänä päivänä.

Ollaanko palaamassa ajassa taaksepäin, jolloin vain vannoutuneimmat motoristit ajoivat rankan verotuksen syödessä vetoketjutkin lompakosta?

Veroja nämä penteleet haluavat nostaa, jotta tiet olisivat paremmassa kunnossa. Noh.. jokainen tämän virren osaa jo ulkoa, mikä lähes Suvivirren omaisen hypnoottisen statuksen omaa.

Noniin, mitä messuilla näkyi?
Hirmuisen varovaista esittelyä ja vanhan erän myyntiä uusien rivissä, sopuhintaan.
Tämän pistin merkille heti ekalla kierroksella.
Messualet olivat tarvikkeissakin todella niukkia verrattuna normi hintaan ja sen ymmärrän... ainoastaan metrilakusta ei löydy vertailupohjaa ebaysta ja näin tilausnappi jää painamatta.

Joitain pilkahduksia silti näkyi ja toivottavasti se lupaa parempaa...

Scrambler Desert Sled
Makee fillari Ducatilta.
Könysin lähes kaikkien customien päällä ja tämä oli lähinnä sitä rentoa omalle ropalle sopivaa ajoasentoa, mikä vanhassa Suzukin VL 1500 pyörästäni löytyy vakiona.
Eipä siis tartte vaihtaa ainakaan kylmätyyppien perusteella tyyliin 18 000 euron rahoitettavalla osuudella.
Pirun nätti pyörä kuitenkin ja teki kyllä vaikutuksen esillä olevine huoltokohteineen, joihin pääsee kelvollisesti käsiksi.

Ihan törkeen makee entisöity Jawa kärryn kanssa..
Tässä on sitä jotain!
Nyt en ole ihan varma, onko tuo päällä oleva ase "Emma"?
Tätä jäin pohtimaan ja tuo pyörän merkki, sekä malli jäivät ihan paitsiolle.
K-750 pyörä ?
Piipahdus nykyaikaan ja Hondan Zoomeri..
Kunnon Aasia-tuning-look.

Kerta tässä"Inkkarissa" on sulka tallella, niin kait tää on vähintään saman arvoinen kuin nuo tämän päivän inkkarit? :D
Tämä fillari sykähdytti tuon perän osalta..
Ihan törkeen makee.
Ja matkapyöräily kiinnostaa! :)
Tämä on toinen kerho Intikka-clubin lisäksi, johon kuulun.
Makein uutuus, mikä ittessä herätti todella paljon mielenkiintoa.
Honda X-ADV.
Siisti rajoja rikkova härpätin, jolla varmasti on tulevaisuutta.
Ketjuveto on vähän sellainen ominaisuus, mitä hiukan pidän negatiivisena.. vari on minusta parempi ratkaisu.

Nämä Hondan retro pyörät ovat kyllä nättejä.