keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

torstai 16. kesäkuuta 2016

Huomenna olisi sitten viikonloppureissuun lähtö!

Intikka porukalla on nyt tulevana viikonloppuna North Parth Miitti Urjanlinnassa, Sievissä ja sinne olisi tarkoitus lähteä aamusella ajelemaan kolmen pyörän voimin.
Pikkasen alkaa jo fiilis nousta!
Pyörään vaihdettiin vielä öljyt ja filsu, niin jo kelpaa matkaan lähteä.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Ajurin kanssa ajelulla.

Ajuri ystävälläni sattui olemaan joutilaana passeli sissybaari tarakalla tuohon mun pikku-intikkaan ja mulla sopiva hd:n tarakka-aihio hälle, joten ei kun matkaan kohti veikkolaa.
Päivä oli sen verran nätti ja kun tuleviksi pariksi päiväksi lupaillaan sen verran kurjaa, niinpä lähdettiin samalla vähän ajelemaan.

Poikettiin tuossa Kasvihuoneilmiössä, jossa en ollut ennen käynytkään sisällä asti.
Voi pojat että siellä krääsää!
Sieltä kurvattiin kahvankäännön verran Lahnajärven uudelleen avattuun taukopaikkaan ja olivathan nuo uudet omistajat saaneet paljon aikaan.
Paikka on entisessä loistossaan, jos ei paremmassakin.
"Lahnikselta" suunnattiin sitten pikkuteitä pitkin Karkkilaan pizzalle ja sen päälle vielä hetki turistiin.. sitten tiemme erkanivat seuraavaan ajeluun asti.
Kiitos vielä Mikki tuosta sissybaarista, kyllä se hyvin tuohon omaan pyörään tulee sopimaan!

Tämän reissun ajan se oli kiinni mustekaloilla vanhassa sissyssä, eikä se pöllömältä näytä ja ehkä tarkkasilmäinen saattaa sen jo näistä kuvista havaita.

Ajelua siellä ja täällä.

Hetkeen ei ole tullut tänne mitään laitettua, kun mitään varsinaista tapahtumaa ole ollut.
Jotain kameraan on tarttunut kuitenkin, joten lyödään niitä nyt tänne...

Kalkkisissa oli taas joka keväinen peltiskoottereiden kokoontuminen (20.-22.5.) ja päätin kurvata paikalle poikia morjenstamaan.
Ja jottei homma olisi mennyt ihan vain käsien heilutteluksi, niin olihan sitä suunnattava Manibaariin pizzalle.
Ajoin siis karrikoidusti pitsan perässä välin Riihimäki-Kalkkinen-Riihimäki! :D
30.5. Kävin fiilistelemässä vanhan harrastuksen perään..
Olisihan se vene kiva tuolla.
Satamasta lähdin sitten parin intikkakuskin mukaan ilta-ajelulle tuonne Lepaan kyläkauppa PikkuAkkaan.
Suosittelen käyntiä, koska: Mutkatiet ovat mukavat, kahvi ja pulla halpaa, palvelu erittäin ystävällistä!
Ajelun päätteeksi maistuu olut.
Hikiän M-lähikaupasta saa tällaista omaa olutta, mikä on erittäin maistuvaa.
Kaupasta saa myös omaa makkaraa: Hikiän kyrsää.
Intikka-clubilaisia oli lähtenyt Tampereen ympäristöstä saattaamaan yhtä Kanta-Hämeen kuskia Mierolan Silta Cafeelle asti ja olihan se pinkaistava paikalle lapaa nostamaan.
Ei, tämä ei ole mun pyörä! :D
Laitoin nettiin ostoilmoituksen takajalkatappien siirtosarjasta ja yksi myyjä soitteli sellaisten häneltä sopivasti löytyvän.
Paikalle ajaessa kävikin sitten niin, että lähdin hänen pyörällään kotio.
Sovittiin vaihtokauppa, jossa hän saa synkatun pelin takaisin ja minä siirtosarjat. Homma oli sovittu ja laition tuumasta toimeen.
Onhan tuo vs 1400 moottoriltaan aika maukas, verrattuna tähän omaan pikku-intikkaan.
Tämä peli on varmasti kelvollinen sellaiselle, joka rottapyöristä tykkää.. minä en. Vaihtokauppoja en siis edes harkinnut, kun sellainen sivulauseessa tuli esille.