lauantai 14. toukokuuta 2016

Toukoajot 2016

Poikkesin tänään tuolla Toukoajoissa, jotka ICF järjestää tänä viikonloppuna Ruovedellä Haapasaaren lomakylässä.
Tapahtuma on Suzuki, Honda, Kawasaki ja Yamaha clubien yhteinen tapahtuma, joiden vetovastuu kiertää aina vuosittain.

Olisihan siellä pidempäänkin viihtynyt, kuin vain parin tunnin verran!
Alla muutama kuva perjantain alkumetreiltä.

Tullessa kohti aluetta, ei voinut erehtyä tapahtumasta.
Rauhalliselta vaikutti parkkialueella, kun saavuin.
Clubin tytöillä oli kuulemma ollut tasaisen kovasti hommaa koko päivän, eli alueella oli jo kovasti porukkaa.
Sisään ajaessa suuntasin ensin miitin järjestäjien "mökkiin", jossa oli erittäin maukasta Hikiän Kyrsää hiukopalana rillillä odottamassa.
Viereisissä mökeissä tuntui olevan jo tupa täysi.
Sama myös toisella puolella, eli porukkaa oli tosiaan tullut paikalle ajoissa.
Tällainen näky oli oikeastaan koko nurtsialueen ympärillä.. Oli siellä pyörä poikineen.
Kysyin lähtiessä määrää ja paikalla taisi olla noin 150 pyöräkuntaa jo tuolloin!
Alhaalla rantsussa bändin soittopaikka vasemmalla ja oikealla baari/rafla.
Muutama pyöräilijä oli uskaltautunut teltoillakin paikalle, vaikka sääennusteet lupaavat kylmää ja sateista. Ajureita siis!

torstai 12. toukokuuta 2016

Jämsän Äijien kevätajot 2016

Meitä lähti kolme Kanta-Hämeestä tuonne perinteiseen ajoon, erittäin epävarman sään vallitessa.
Edellisinä päivinähän meitä hemmoteltiin lähes helteillä, mutta nyt oli vain noin 12C lämmintä ja ennuste lupasi sateita paikka paikoin.
Menomatkalla sitten saatiinkin tuta Suomen kesän keleistä, sen kaikessa kirjossa!
Ensin alkumatkasta ihan kelvollista ajurin nahkaan sopivaa, sitten navakalla pohjois-tuulella ryyditettyä puuskaa, perään vettä ja kuorrutuksena rakeita. Kyllä meidän kelpasi.

Tultiin ajoissa Jämsän aukiolle ja Akuliinassa oli odottamssa paraatiin osallistuville sumpit ja maistuvat munkit.
Oli hiton kiva, että pääsi sisään lämmittelemään ja ryystämään kahvia. Eihän toki ajuri saisi valittaa, mutta ikä ja ajetut kilometrit kait alkavat tehdä tehtävänsä? :D

Jämsän aukiolta sitten lähdettiin kohti Himosta ja sieltä sitten mutkien kautta päädyttiin kaffeelle Korpilahden satamaan.
Kahvila-Ravintola Satamakapteenissa meitä odotti jälleen sumpit ja nyt reikämunkit.
Satama oli todella nätti ja hyvin hoidettu.

Telakalla oli erittäin suuria huviveneitä ja kyllä sellainen olisi ajurillekin kelvannut!

Ihastelin siinä kahvia juodessa tällaista kädentaitoa.
Heppu oli itse tehnyt tämän "Olvi-vankkurin", jossa tämän erittäin maukkaan urheilujuoman logo oli kaiverrettu pyörän napoihin, sekä perään.
Näyttävän näköinen luomus ja tekijä oli selkeästi ylpeä luomuksestaan... minäkin olisin, jos edes osaisin.

Koko päivä taas tähänkin reissuun kului ja erittäin mukavassa seurassa, sekä mieluisan harrasteen parissa tuo aika lentää kuin siivillä.
Matkaan lähdin virkeänä noin klo. 12:30 ja kotio palasin jäisenä klo. 23:30.

lauantai 7. toukokuuta 2016

The PuoliPäijänne 2016

Tänään oli ohjelmassa Intruder Clubin perinteinen The PuoliPäijänneajot, mikä kiertää Päijännettä ylös itäpuolelta noin Jyväskylän korkeudelle ja laskeutuu takas alas länsipuolelta. Reitti ajetaan pieniä asfaltteitä pitkin ja itselle tuli kilsoja rikusta riksuun noin 460 km ja aikaa paloi taukoineen yli 10 tuntia.

Aamulla meitä oli muutama pyörä odottamassa etelän letkaa saapuvaksi.
Kotvan odottelun jälkeen alkoi tieltä kuulua jylinää ja komea letka sieltä saapuikin paikalle!
Tästä eteenpäin oli jo letka-ajon tuntua.
Eka tankkaus oli Vääksyssä, jossa bensaa odotti noin 30 pyörää..
Kyllä paikalliset autoilijat olivat onnellisia, kun kurvasivat pihaan yrittäen päästä tankkaamaan.
Kotva siinä meni, ennen kuin kaikki rautahevot saivat menovettä.
Siitä suunnattiin sitten lyhyen pyrähdyksen jälkeen Vääksyn kanavalle sumpille.
Pieni kömmähdys tässä letka-ajossa kävi, kun veturi ei tajunnut puolen joukosta olevan hukassa..
Meitä oli aika iso joukko, jotka haahuiltiin ympäriinsä kärkiletkaa etsien.

Noh.. kaikki löysivät lopulta perille.

Panorama-kuvaa kanavalta.
Sieltä sitten monen mutkan kautta Joutsan tebikselle makkarakeitolle, jonka Clubi sponssasi jäsenilleen.
Maistuihan tuo makkarakeitto pitkästä aikaa... olisiko edellisestä jo yli 10 vuotta!? :D

Salskeiden ajurien potretti maggarakeitto-tauolta.












Kyllähän tällaiset ryhmäajot varmasti ajavat asiansa, mutta jotenkin en vain saanut ihan sellaista fiilistä itsestäni irti, jotta olisin tästä reissusta nauttinut älyttömästi. Kivahan tuo oli ajella ja tavata clubilaisia, mutta jotenkin nautin itsekseni ajamisesta vielä enemmän, jos puhutaan siis vain ajamisesta.
Silloin voi pysähtyä ihastelemaan maisemia, jos siltä tuntuu ja vauhdin voi pitää juuri itselle sopivana ( lue mummotteluna..).
Porukka on kyllä mahtavaa ja aina löytyy jotain jutun tynkää, ei jää sellainen vaivautunut olo ollenkaan.

Jotain korjattavaakin tuo ajelu toi tullessaan.. Juuri laitettu tankin kiinnike antautui ja tarttee nyt katsoa, menikö pultti poikki vai mikä petti.
Ajoin yhteen routapattiin aika huolella ja kuulin napsahduksen tankin tienoilta. Sen jälkeen tuo "bensanassakka" retkahti ja äänen lähde oli selvinnyt.
Linkkasin sitten hissukseen loppumatkan kotiin, tankkia toisella kädellä tukien.

torstai 5. toukokuuta 2016

Helatorstain huruuttelut.

Tänään oli jälleen erittäin lämmin päivä ja ohjelmassa oli Hikiän kaupan kaffeet, sekä Hikiän kyrsän maistiaiset suoraan grillistä.
Sinnehän oli iltapäivästä suunnattava pienien mutkien kautta ja maistuihan nuo!
Siinä hetki mutusteltiin ja lähdettiin heittämään pieni lenkki paikallisen Intikka porukan kesken.

Oskun ja Sarzan kanssa ajeltiin sellainen 100 km mutkatie lenkki ihan kulmilla.
Siitä tämä "maalla" asuminen on mukavaa, kun mutkat alkavat jo lähes kotiovelta! :D

maanantai 2. toukokuuta 2016

Vappuajelua Riihimäellä ja ympäristössä

Tuo imukurkun paikkaus tuntui sen verran asialliselta, että uskalsin sen asentaa riittävän kuivumisen jälkeen takaisin paikoilleen ja lähteä Riihimäen vappuparaatiin ajelemaan.

Muistin auton takaluukussa olevat Suomen liput ja laitoin yhden kiinni pyörään, jotta edes jotain rekvisiittaa olisi vappuparaatiin.
Reitti kiersi Riihimäen keskustan läpi pariin kertaan ja sitten suunnattiin kohti Lempivaaran leirintäaluetta, jossa oli kahvia + pullaa, sekä livebändi soittamassa rokkenrollia.
Keli oli aivan mahtava! Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita oli ihan eri lukemat (+15C), mitä viikkoa aikaisemmin ICF Clubin synttärikahveilla.

Porukkaa oli kerääntynyt ihan kiitettävästi paikalle.
Bändi soitteli kuvassa näkyvällä terassilla ja porukka nautti!
Erinomainen lisä tämä Lempivaaran tuokio letka-ajoon. Kiitos Lempivaaran porukalle tästä! :)
Kanta-Hämeen kerholaisia oli paraatissa 5 kpl ja yksi melkein kerholainen tuolla suzukin gsx:llä.
Tapahtumasta suuntasin ominpäin tuonne Kyläkauppa pikkuakkaan, josta olin saanut vinkkiä.
Ihan mukava paikka ja sinne tulee varmasti lähdettyä joku ilta kaffeelle.
Paikka sijaitsee Lepaalla, Hämeenlinnasta hieman pohjoiseen, sopivan reilun tunnin ajomatkan päässä.
Tässä vielä paikan koordinaatit! :D