sunnuntai 31. elokuuta 2014

Skootteripojat grillailemassa "koti"grillillä.

Vihdoin sain aikaiseksi kutsua pojat makkaranpaistoon Kanta-Hämeen suuntaan ja porukka tykkäsikin paikasta.
Yksi pojista oli tuonut näytille tällaisen riippumaton, jossa maakosteus ei ole haittana.

Riippumatossa loikoileva ukko ei ole toukkavaiheessa oleva rääpäle, vaan raavas mies.
Painoa siis tämä kestää!

Makkaraa, lettuja ja kanaa tuli vedettyä sen verran hartaasti, että napa pullahtaa kohta ulos kuin kinkun kertakäyttöinen paistovahti.
Kaikki olivat sen verran nälkäisiä, ettei makkaran rusketuspyhättöä voinut olla tuijottamatta, koska sopivan hiilloksen saavuttaminen on tarkka laji ja omien eväiden ritilälle saanti tällä oikealla hetkellä on sekunttipeliä. Ketuttaahan se, jos muut jo syö ja itse vielä nieleskelee..
Kuvassa näkyvällä halkokasalla olisi saanut kärtsättyä vielä vaikka mitä, jos olisi malttia! :D

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Pikkusen vauhtia lisää.

Tänään talleilla sain päähäni koittaa netissä ollutta ohjetta, jolla saadaan hieman vauhtia lisää skootteriin.
Etuvariin laitetaan pienet prikat variaattorin prikan alle, niin saadaan pudotettua hieman matka-ajossa kierroksia. Tulee ns. lisävaihde, kun hihna pääsee kiipeämään ylemmäs.
Tulihan sitä vauhtia, jopa 7km/h lisää pelivaraa ja kierrokset ovat nyt matalemmat. Hyvä näin.

tiistai 19. elokuuta 2014

Miksen saa moottoripyörää mielestäin?

Eilen alkoi niin kauheat vieroitusoireet mp-touhusta, ettei tosikaan.
Läpi yön tuli selailtua eri mp-saitteja ja pohdittua hyvää vaihtoehtoa alle.
Tänään oli sitten aivan pakko lähteä skootterilla parin tunnin lenkille ja mennä veneelle istuskelemaan, jotta pahin polte laantuisi. Motoristi, mikä motoristi..
Kunhan tämä ajokausi saadaan pulkkaan ja ensi keväänä vene vesille, niin kaipa se siitä laantuu paremmin.
Toivottavasti tuo päässä soiva renkutus: "Mäntsälä mielessäin" vaihtosanoilla: Mäntsälä=MP, loppuu jossain vaiheessa ja tilalla soisi vaikka "Myrskyluodon Maija"... hulluksihan tässä tulee.

maanantai 18. elokuuta 2014

Pohjois-Karjalan reissun kustannuksia.

Laskeskelin tuossa piruuttani, mitä neljän päivän reissu tuli kustantamaan ja aika halvaksi tulee tuollainen reissu moposkootterilla.
Bensaan meni rahaa tuolla 1056km matkalla 40,05 euroa, mikä on vain murto-osa siihen, mitä reissu olisi autolla maksanut.
Sain skootterin keskikulutukseksi nyt tarkemmin laskettuna: 2,23L/100km.
Majoitus maksoi yhteensä 29 euroa kahdelta leiripäivältä ja kolmas oli ilmainen.
Ruokaan paloi karmeat 30 euroa, sisältäen ilta-oluset.
Yhteensä 99,07euroa, mikä tekee 24,76 euroa per päivä.

perjantai 15. elokuuta 2014

Alfred nussu kävi.

Perhanan perhana..
Joku kävi viime yönä pöllimässä uuden suojapeitteen skootterin päältä.
Nyt jos käyn ostamassa uuden, niin se katoaa varmasti.

Toivottavasti ei mopo lähde viikonlopun aikana, kun joku on käynyt sitä kurkkimassa jo aiemmin.
Täytyy tänään hakea talleilta vahva lisälukko takarenkaaseen, että joutuvat edes kantamaan skootterin pois.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Uusi reissukertomus.

Tein tänään reissukertomuksen tästä reissusta kokonaisuudessaan ja se löytyy oikealta valikosta.

tiistai 12. elokuuta 2014

Reissu pulkassa.

Täytyy koota tästä reissusta oma juttunsa tuonne reissujen puolelle.
Tämän päivän kuvia en laita nyt koneelle, kun en vain yksinkertaisesti jaksa! Takana 12 tuntinen päivä ja kilometrejä rajusti, tuolla vakiomopolla. Pari olutta onnistuneen reissun kunniaksi ja maate.

maanantai 11. elokuuta 2014

Leirintäalueella.

Jäin lähellä olevalle leirintäalueelle, kun pimeä alkoi jo painaa päälle.

Turistirysä

Päivän päätepiste oli sitten Savonlinna, joten olihan se otettava kuva Olavinlinnastakin.

Lossilla.

Suunniteltu reitti sai muutoksen, kun reitti olisi kulkenut hiekkateitä.  Uusi reitti ei ollu yhtään hassumpi, jolla oli lossimatkakin.

Ja inhoittavaan paluumatkaan.

Lähdin päivällä ajelemaan kotia kohti ja ekan stopin pidin Polvijärvellä.

Äimistelyä

Kävin tänään katsomassa nunnauunin louhosta,  joka sijaitsee Juuassa. Syvä oli avolouhos!

Perille päästiin.

Päivittelen tähän eilisen juttujakin, kun määränpäässä ei ollut kenttää.
Matka meni tosiaan mainiosti perille saakka, eikä temppuilusta ollut tietoakaan. Tarkoitus oli mennä leirintäalueelle yöksi, mutta sukulaiset majoittivat minut luokseen.. mikäs siinä, rahaa säästyi.

Jaa,a.

Mä tutkin ja tutkin, mutta mitään vikaa en löytänyt. .. Lähdin sitten ajamaan  ja kas, skootteri toimi aivan normaalisti.
Pelko nousi takaisin puseroon, kun edessä oli jälleen pitkä siivu hiekkatietä.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Ei hyvältä näytä...

Jouduin ajamaan pätkän röykkyistä hiekkatietä ja nyt en pysty ajamaan kuin 30km/h. Pysähdyin tekemään ruokaa ja kunhan mopo jäähtyy, alan tutkia asiaa..

Komea silta

Nättiä maisemaa sillalta.

Vinkeä numerotaulu!

Tällaisen bongasin matkalla.

Ja taas matkaan.

Nukuin aika hyvin, raskaan ajopäivän jälkeen. .. jos olisin tiennyt telttapaikan  hinnan jo illalla, olisi uni ollut kiukusta kaukana. Aamulla kun menin maksamaan, niin köyhdyin tästä 16 euroa ja silti sain caravaanarin alennuksen 3€! Aika suolainen hinta.
Aamun kuvat ja matkaan..

lauantai 9. elokuuta 2014

Tässä vielä kuva paikasta ja sitten pesulle..

Ei pöllömpi paikka, vai mitä?!

Jo vain, paikka löytyi.

Siinä ajellessa pohdin jo skenaariota, jossa ajan läpi yön kolille asti. Ajatus puistatti. ..
Onneksi raskaat luomet olivat vielä sen verran raollaan, että huomasin leirintäalueen kyltin!
Janne ja Harri varmasti muistavat tämän paikan viime vuodelta. Kuvasin sisään enemmän kuin tyytyväisenä.. paikka on nätti!

Ei löydy pistoja, jonne teltan voisi laittaa.

Olin suunnitellut reitin pienempiä teitä ajaen ja tuli aika etsiä yöpaikkaa puskista. En sitten millään löytänyt sopivaa läpeä. . Tuli jo mieleen Jannen ja Mikin vaihtoehto: kaatopaikka!

Taukoja pidetty..

En oikein päässyt ajorytmistä kiinni, vaan kupeksin turhia matkalla.
Kävin samalla Harria moikkaamassa matkalla, kun hänen mökki sattui olemaan matkan varrella. Pikaiset sumpit ja renkaan potkinnat ja matkaan!
Seuraavalla ajotauolla käytin hyväkseni abc:n kelvollista parkkipaikkaa. Join sumpit termarista, söin omia eväitä ja kusin nurtsille.

Reissussa ollaan ja mopo kulkee!

Aamulla tavaroita raahatessa ajatus tavaran määrästä hirvitti, mutta hyvinhän ne mukaan mahtui. Alkukilsat oli luonnollisesti pakko napata, kun tällaiselle reissulle tulee Helinällä lähdettyä..

Vielä viimeiset hienosäädöt ja matkaan.

Kävin illalla vielä talleilla askartelemassa mopoon virtapistokkeen penkin alle ja telineen retkikeittimen tenulle, sekä vaihdoin jarrunesteet eteen ja taakse.
Pari tuntia unta kuuppaan ja sitten kilometrejä nielemään! :)

perjantai 8. elokuuta 2014

Huomenna pitäisi lähteä matkaan!

Saapa nähdä miten ukon käy, kun starttaan lauantai-aamuna skootterilla kohti Pohjois-Karjalaa.
Reitti on seuraava: Riksu-Juuka-Riksu
Sellaiset 1000 km olisi työnnettävänä ja aikaa olen varannut tälle 4 päivää, eli ei ihan järjettömällä hopulla edetä! :D
Jos puhelimen asetukset ja yhteydet pelaavat, laitan matkalta kuvia tänne.

torstai 7. elokuuta 2014

Nyt ei "Helinä" ruiki enää alleen.

Vesivuoto on korjattu uudella alkuperäis-vesipumpulla.
Purkaessa löysin vuodon ilmaisevan "juorun", eli samalla kaavalla menee kuin muissakin peleissä. Tämä on hyvä tietää..
Kyselin vesipumppuja eri liikkeistä, eikä tarvikkeena tuntunut saavan kuin yhdestä paikasta. He karjahtelivat tälle tarvikeosalle hintaa 89 euroa ja uusi alkuperäisvalmisteinen vain muutaman kympin enemmän. Päädyin ostamaan alkuperäisen, jotta olen varma sen sopivuudesta.
Työtä tuo vaihto teetti, kun sen parkkipaikalla paikalleen ähräsin. Olivat Ranskanpojat osanneet tehdä jäynää letkujen klemmareilla. Ne olivat kiristetty niin, ettei niin päässyt millään avaimella käsiksi. Karmealla tappelulla sain ne auki ja aikaa koko vaihtoon paloin 2,5 tuntia! Tuohon mitättömään hommaan..

Kuten tarkkasilmäiset saattoivat otsikosta huomata, olin nimennyt pelin Helinäksi.
Tämä siitä syystä, koska peli pitää outoa helinää, enkä kirveelläkään löydä helisevän äänen lähdettä. Tätä on etsitty!
Peli on siis nimetty Helinäksi. Pitäisikö mun jostain etsiä Helinä-keiju tarra, jonka liimaisin skootterin kylkeen?

Pari kuvaa päivän reissulta, jolla kärpänen pääsi toden teolla puraisemaan.. nimittäin hirvikärpänen!
Tulin juuri kotiin ja ihmettelin outoa kutinaa niskassa. Sitten tunsin piston ja emäntää kiljuen pyysin niskaa tutkimaan. Hirvikärpänen se perhana oli ajaessa mukaan tarttunut ja nyt niskassa on hyvin miellyttävä kutina.

Tämä paikka saattoi olla yksi varteenotettava paikka, josta tämä ötökkä olisi saattanut jäädä mukaan.. Hämärän aikaan näissä maisemissa näkee hirviä aika usein.

Kuva päivän etapilta.
Paikka on tutuksi tullut jo niin monelta moposkootterireissulta..
Ilmeisesti se on ihan sama, minkä merkkinen tai mallinen skootteri on alla. Tässä kohtaa on pidettävä huilitauko! :D

maanantai 4. elokuuta 2014

Vesivuoto paikallistettu.

Noniin, kävin äsken kaupassa ja mopolle tullessa oli alla paljastava pieni lammikko.
Vesi valuu vesipumpun juuresta ulos.
Nyt en tiedä, voiko vain vaihtaa tiivisteen vai onko edessä koko pumpun uusiminen..
En löytänyt kopasta mitään juorureikää, mistä olisin ollut varma, että koko paketti on vaihdettava. Tutkitaan asiaa!

Testiä uudella luurilla

Jos reissua meinaan skootterin la heittää, niin yhteys on oltava kunnossa! 😁

......

Melkein tuo tulee oikein.. nuo hemmetin virtuaalinäppäimet ovat viheliäiset!
Noh.. ainakin se toimii ja jos jotain mielenkiintoista tulee eteen reissulla, niin saan laitettua suoraan tänne tuoreeltaan.

Uusi skootterin korjaus & räpellys osio lisätty oikealle sivupalkkiin.

Päätin tehdä tällekin pelille oman korjailu osion.

Lähdin eilen talleille viettämään talli-iltaa ja menihän siellä hämmästellessä pitkälle alkuyöhön.

Tallireissu venyi matkoineen aika pitkäksi, kun ajomatkatkin vievät yhteensä jo lähes 3 tuntia... ei tällä pelillä ihan kääntymässä viitsi käydä! :)

Vaihdoin nyt variin rullat, hihnan ja perään öljyt.

Samalla vähän putsailin paikkoja ja koitin selvitellä, mihin ihmeeseen jäähdytysneste oikein katoaa!?
Mitään vuotoa ei näy, eikä putkestakaan tule vesihöyryä kannentiivisteen palamisen tai kannen halkeamisen merkkeinä. Jatketaan siis tutkimuksia..
Kulku muuttui aika paljon, eikä kone enää karju niin pahasti marssivauhdissa. Toistaiseksi vaikuttaa kohtuullisen hyvältä.