tiistai 28. tammikuuta 2014

Taas ne MP-messut lähenee ja ilmoja pitelee.

Eipä ole tullut ajeltua edes skootterilla nyt, kun ilmat ovat olleet turhan kylmiä, eikä tielläkään ole ollut kunnolla lunta.
Ei jaksa luistella nastoilla jäätyneillä teillä.

Kaipa se kevät alkaa sieltä pikkuhiljaa tulla, kun messut ovat taas ovella, päivä on pidentynyt ja meteorologikin blogissaan jutustelee talven taittumisesta ja sään lauhtumisesta.
Merkillinen talvi tähän asti!
Ensin puolet tammikuusta oltiin plussalla ja loppukuu kovissa, mutta vähälumisissa olosuhteissa.
Nyt arvioivat lähitulevaisuuden sään lauhtumisen olevan kovaa prosenttiluokkaa ja helmikuussa tulisi lunta, sekä lämpötilat nousisivat lähelle nollaa.
Minua ei aikainen kevät haittaa!

Seurataan siis mitä tapahtuu...

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen ajelu.

Lähdin lauantai-aamulla aikaiseen ajelemaan Harrin mökille Kalkkisiin moposkootterilla.
Aamu oli tihkusateinen ja alijäähtynyttä vettä tuli taivaalta alas, tehden tien paikoin tosi liukkaaksi.

Mittari näytti +0,5C kuuden aikaan, kun pakkailin tavaroita reppuun reissua varten.
Matkaan lähdettäessä, ei keli ollut muuttunut toiveista huolimatta.... sumua, pimeää, kylmää ja tihkusateista.

Ensimmäisen tauon pidin jossain 60 km kohdalla, kun jalat alkoivat huutamaan armoa roikottamisesta.
Tie oli perhanan jäässä ja kinttuja sai pidellä sivuilla alvariinsa.
... löysin samalla kadonneet alavatsalihakset...

Yhdet lipat olivat tosi lähellä, kun tien kallistus ja jää tekivät varovaisesta ajosta huolimatta yllätyksen.
Mopo liukui sivuttain kohti ojaa.. onneksi tien reunassa oli vajaan 20cm hiekkakaistale, johon mopo pysähtyi. Kengillä ei saanut mitään pitoa asfaltista...

Lahdentien varrella tankkasin ja pidin ansaitun kaffe-paussin.
Aamu oli jo valjennut, eikä liikenne vielä ollut kovin vilkasta. Sai ihan rauhassa ajella.
Seuraavan kaffe-paussin päätin pitää Pulkkilanharjulla, mutta eipäs ollut kiskat auki, vaikka ajokeli mutkareitillä oli mitä mahtavin!
Noh.. leikki sikseen, olisin ihmetellyt jos olisi ollut auki. :)
Vielä on vedet auki ja tuulessa sen tunsi!
Ohi ajavista autoista mulkoili moni tätä pientä menopeliä, jolla kylmässä taivalsin.
Hulluna kait pitivät, kun pikkurilli pystyssä kahvia hörpin skootterin vieressä.
Kuvaa toiseenkin suuntaan..
Puu näytti lohduttomalta talviasussaan. Kevääseen on vielä matkaa.
Bongasin Kalkkisten tuhannen tien risteyksessä tämän pykäelmän.
Ihan mukava, että jossain viitsitään tehdä vielä jotain tällaista ja se annetaan olla rauhassa!
Oli ihan pakko näpsäistä kuva tästä ympäristöä piristävästä teoksesta.


Kilsoja tuli tälle reissulle184 kappaletta, vaikka keli ei nyt ihan paras mahdollinen ollut.
Vaatetta oli päällä enemmän kuin riittävästi ja takas tullessa meinasi jo kuuma tulla!