sunnuntai 19. elokuuta 2012

Makkaraa Evolla.

Lauantaina olikin vuorossa sitten pöristelyä prätkällä, kun kaverit Kirkkonummen takaa, päättivät lähteä viikonlopun viettoon Evolle.
Mikäs siinä!... Mukaan ja matkaan vou vou vou, vai miten ne Sleepparit sanoivat aikanaan?! :)
Motoristi on äärimmäisen huolehtivainen ruokahuollosta ja nestetasapainostaan, joten laskeuduimme Tuuloksen  "keitaalle" mukavien mutkapätkien jälkeen ja juotimme rautakamelit, sekä ostimme  kukin sopivaksi katsoman määrän apetta kera palanpainikkeen.
Kun tultiin kaupasta pyörille, oli samaan kasaan parkkeerannut yksi nätti gessu.
Pyörällä oli ajettu jo yli 90tkm, mutta kunto oli kuin pakasta vedetty!
Ihasteltiin fillaria kotva ja eikun matkaan..





Tuuloksen ja Evon välisellä tiellä alkoi naurattamaan oikein huolella, kun keski-ikäinen mies oli autolla tien poskessa, josta hän palavin silmin sekä pystypeukuin seurasi meidän ohiajoa. Päättelin miehen olleen vanha motoristi, jonka emäntä oli pakottanut vastentahtoiseen kotilomatkaan.. Pojat kun olivat huomanneet ikään sopivan ylipäällikön venyttelemässä toisella puolella tietä...
Kävimme katsomassa aluksi muutamia laavupaikkoja, joihin olisi päässyt pyörilläkin. Paikat osoittautuivatkin ihan kelvollisiksi ja painoimme ne mieleen, tulevaisuutta ajatellen.
Voipi olla, että muutaman viikon päästä tulee käytettyäkin näitä, koska metsästyskausi on jo ovella! :)
Alueella oli metsäpalovaroitus, joten meidän oli etsittävä keittokatos, jonne mahtuisi sekaan. Sellainen löytyikin varsin pian ja pääsimme evästämään.

Tämä keittokatos oli todella hyvässä kunnossa, josta löytyi takan lisäksi keittolevyt ja jopa savustuspönttö!
Kyl kelpasi ruokaa laittaa.

Toivon hartaasti, että tämäkin paikka pysyy vandaalien ulottumattomissa.
Paikalla oli tällainen pieni lampi, jossa kalaa tuntui olevan. Illalla polskinta kuului, kun kalat olivat syönnillä..
Kyllä ajurikin osaa nauttia hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti